You are viewing [info]papumum's journal

Muutto.

 
 Blogi muutti osoitteeseen http://vauvantekoa.vuodatus.net/
Invalid video URL.

Pinnasänky

Isäni oli tänään kaivanut varastosta esille sen pinnasängyn joka ylittikin kaikki odotukset. Se on aivan loistokunnossa. Aivan uudenveroinen. Ei tarvitse maalata, pitää vain pestä se. Lisäksi siinä on pyörät alla ja on sellainen jykevän tuntuinen eikä heppoisa. Ja valkoinen niinkuin pitääkin. Otan kuvan kunhan se tuodaan tänne eli ensi viikolla.

Vauvan vaatteita varten tilasin työpaikan kautta valkoisen lipaston jossa on 9 valkoista koria. Tulee maahantuojalle kesä-heinäkuun vaihteessa lisää ja sitten toimittaa meille. Kunhan lipasto ja hoitopöytä ensi kuun aikana tulevat niin pesen sitten vauvan vaatteet ja vaipat ja laittelen paikoilleen. Eihän niiden pesemisessä nyt muutenkaan olisi kauheasti järkeä kun laskettuun aikaan on vielä 9 viikkoa aikaa.

Meidän on kutsuttu häihin jotka ovat juuri ennen laskettua aikaa. Mekko-ongelmakin ratkesi tänään kun sain mustavalkoisen mekon joka on kokoa L että pitäisi kyllä mahtua vielä silloinkin. Ei siis ole äitiysmekko vaan ihan tavallinen.

Vointi on edelleenkin ollut ihan hyvä. Suonta vetää yöllä jalasta ja pikkaisen liitoskipuja sekä selkäkipuja jos pitkäksi aikaa paikalleen jämähtää. No töissä onneksi olen liikkeessä ja jalkojen päällä koko ajan. Ja kun muistaa ettei klo 18 jälkeen syö juurikaan mitään niin ei tarvitse närästystäkään potea.



 
Invalid video URL.

Rv 29+6

Huomenna olisi sitten rv 30.

Tässä kuva muutamista anopin neulomista jutuista. Villahaalareita, villatakkeja ja housuja.


Muutama ruksi lisää aiemmin laatimaani listaan.

Vaunuihin:

[X] Sadesuoja
[  ] Renkaat
[  ] Kissaverkko

Hoitotarvikkeita:

[X] Tutteja
[  ] Natusan salvea
[  ] Natusan pesunestettä
[X] Vaippoja
[X] Hoitopöytä (tavallaan hankittu, ei vain ole vielä saapunut).
[x] Hoitoalusta
[  ] Kosteuspyyhkeitä
[X] Tuttipullo
[x] Jalallinen amme

Muuta:

[x] Turvakaukalo
[  ] Itkuhälyyttimet
[  ] Sitteri
[X] Vaatteita
[X] Häkkisänky
[  ] Tripp Trappiin turvakaari
[  ] Pinnasängyn suojukset
[X] Harsoja

Äidille:

[  ] Imetysliivit
[x] Tukivyö
[x] Äitiysvaatteita
[X] Liivinsuojia
[  ] Tissirasvaa

Ja muutama lisäys listalle:

[  ] Jekovit d-vitamiinitipat
[  ] Cuplatonia
[  ] Desinfiointiainetta
[  ] Siteitä
[  ] Villavaippahousujen neulominen
[  ] Imetystyynyn ompeleminen
[  ] Muutama AIO vaippa


 
Invalid video URL.

Olen....

Käynyt neuvolassa, ostanut muutamia vauvajuttuja, tullut edelleenkin siihen tulokseen että aika ei riitä mistään. Eilen siis kävin neuvolassa ja kaikki ok. Mitä nyt sf mitta kasvaa sitä tahtia yläkäyrillä että harkittiin jo sokerirasitustestiä mutta en kuitenkaan vielä onneksi sinne joutunut. Hemoglobiini on edelleen hyvä, 137. Rautaa en ole syönyt. Ja verenpaineet alhaiset. Viikkoja siis 29+1 tänään. Pieni nuhakin iski, olen ollut tämän päivän kotona. Vauva on asettunut pää alaspäin minkä arvasinkin kun pieniä liitoskipuja on nyt alkanut välillä tuntumaan.

Olen ostanut lisää vaippaharsoja, kertakäyttöisiä ja kesto kuivaliinoja, parit potkarit ja bodyja. Hoitopöytäasia on edistynyt sen verran että tuttu lupasi tuoda sen tullessaan tänne kesälomalle. Se ikean valkoinen hoitopöytä siis. Ja sänkyasia on edistynyt sen verran että isäni on löytänyt varastosta pinnasängyn. En ole vielä katsonut tarvitseeko se maalata, luultavasti maalaan sen. Pinnis olikin yksi niistä jonka toivoinkin löytäväni käytettynä. Siihen ei vielä ole patjaa, eikä niitä ole täällä myynnissä. Ajattelinkin että ostaisin nuorimmaisen sänkyyn uuden patjan ja leikkaisin sen vanhan patjan pinnasänkyyn sopivaksi. Ja ostinhan minä kaksi tuttia ja kypärämyssyn.

Vauvanvaatteet pesen sitten kun saadaan se hoitopöytä tänne. Enkä edes tiedä laitanko niitä sinne vai ostanko työpaikalta sellaisen valkoisen korihyllykyön jonka koreihin voisin ommella jotkut kankaat sisälle. Imetysliivit ajattelin tilata netistä. Sellaiset pehmoliivit jotka on erityisesti yökäyttöön hyvät. Tavallisia minulta jonkun verran löytyykin. Ne vaunujen renkaat nyt eniten painaa mieltä, niitä pitäisi lähteä metsästämään. Ja pari AIO vaippaa ajattelin myöskin tilata. Itkuhälyyttimetkin saan ostettua omalta työpaikalta.

Vointi on onneksi ollut ihan hyvä. Olen saanut laittetua kasvimaan kuntoon jne. Pientä suonenvetoa ja yöllä vessassa käymistä, mutten ihan ok olo.
Invalid video URL.

Rv 25+3

Tiistaina oli neuvola ja neuvolalääkäri. Sf mitta on yläkäyrällä. Verenpaineet ym. ok ja paikat kiinteät ja kohdunsuu kiinni. Vauvakin kääntyi äitienpäivänä istumaan ja istuu edelleenkin. Ei oikein pysty kunnolla syömään, kun tuntuu että on ähky koko ajan. Selkä vihoittelee välillä, mutta pääasiassa vointi on kuitenkin hyvä ja suht normaali. Vauvan sykkeet on 155, lääkäri sanoikin että tyttövauvan sykkeet, vaikkei se tietenkään mikään varma tieto ole. Näin unta että synnytyin tyttölapsen, ja sitten näin unta että sain tietää että tämä lapsi on poika. Unistakaan ei siis voi mitään ennustaa.

Miksi musta tuntuu että aika loppuu kesken? Tuntuu, että ei hemmetti mitä kaikkee pitäisi vielä ehtiä ostaa, ja että mikään asia ei sillä suunnalla edisty yhtään. No vaippakuoria olen ostanut ja sisävaippoja olen tehnyt ja ostanut vastasyntyneen kokoa riittävästi. Imuja pitäisi ommella lisää, kuivaliinoja ostaa jne. Ja sitten hommata niitä kokoa isompia vaippoja.





Kohta ollaan varmaan siinä pisteessä, että tilaan kaiken mahollisen viimetingassa jostain nettikaupasta. Ei sinänsä tyhmä vaihtoehto jos ne kaikki tarpeelliset vain saisi tilattua samasta paikasta mutta kun ei saa. Vaunujen renkaat, itkuhälyyttimet ja vaippajuttujahan voisi ihan hyvin tilatakin, mutta ei viitsisi maksaa monia postikuluja. Niin, ja imetysliivitkin pitäisi tilata. Jätän kaikki helpot ostokset sitten loppuvaiheeseen. Eli sellaiset jotka saa omalta kylältä ostettua, kuten liivinsuojat, tissirasvat, vauvarasvat, kosteuspyyhkeet jne. Ikeasta pitäisi lähteä ostamaan se hoitopöytäkin.
Invalid video URL.

Viikko 24+0

Tämä vaihe raskaudesta on varmaan se kaikista tylsin. Vaikka en mitenkään erityisen malttamaton olekaan, tuntuu että raskausviikot vaihtuvat hitaasti vaikka muuten aika tuntuu menevän nopeasti. Esiin pullahtanut maha saa ihmisten silmät pullahtamaan ulos kuopistaan. 

Huutonetistä olen taas huutanut vaippakuoria. Täytyykin kuvata vaippa-arsenaalia joku päivä.

Mitään vaivoja ei sen kummemmin ole. Selkä välillä muistuttelee jos liian kauan olen huonossa asennossa, mutta ei mitään vakavampaa. Mitään turvotuksia tms. ei ole vielä tullut, mutta kyllä nekin vielä ehtii kunhan kunnolla lämpenee ja loppuraskaus lähestyy. Huvittaa ihmisten kommentit sukupuolesta. Yksi on ollut aivan varma että tyttö tulee, loput sitä mieltä että poika koska maha on vain tuossa edessä. Poika kommentteihin olen vastaillut että niin sen edellisenkin piti olla poika kun ihan samanlainen maha oli. Se on niin helppoa arvata oikein kun on 50% mahdollisuus. Todennäköisesti tämä lapsi on joko tyttö tai poika. Jokatapauksessa se, että pojan odottajilla olisi pieni ja sievä maha ja tytön odottajat leviäisivät ympäriinsä on kyllä aivan tuulesta temmattua.

Lapsilla on selkeästi mennyt vauvainnostus vähän ohi. Innoissaan tutkiivat, varsinkin vanhempi jos jotain vauvajuttuja olen ostanut. Mutta siis aiheesta ei enää keskustella joka päivä.
 
Invalid video URL.

Neuvolakäynti

Painoa on tullut tämän raskauden aikana 3 kiloa. Ihan sopivasti, onhan viikkojakin jo 22+2. Hemoglobiini on pysynyt ihan hyvänä, 136. Eli on se vähän laskenut. Rautaa en ole syönyt. Eipä siellä neuvolassa sen kummempia, pissat puhtaat, verenpaineet ok. Keskiraskauden lääkärintarkastus ensi kuussa. Ja myös allergialääkäri, sillä en niitä lääkkeitä voi ilman lääkärin lupaa syödä.

Siivousvimma on aivan mahdoton. En tiedä johtuuko se keväästä vai raskaudesta vai molemmista. Kestovaippoja olen ommellut itse ja huutanut huutonetistä, myös uusia.

Todistus äitiysavustusta, äitiyspäivärahaa ja lapsilisää varten saatu, hermot lomakkeiden kanssa menetetty.
 
Invalid video URL.

Tässä niitä kuvia

Ekana lindexiltä ostamani body ja housut. Hintaa taisi olla bodylla 7,95€ ja housuilla 6,95€.



Huuto netistä huutamani kaksi kietaisubodya ja etanabody sekä puolipotkarit, vaaleansiniset. Sukat lindexiltä ja tuttipullo ruokakaupasta.


 
Invalid video URL.

Rakenneultra

Siellä käytiin eilen. Kaikki näyttäisi olevan ihan kunnossa. Sukupuolta lääkäri ei osannut sanoa, jalkovälistä yhdessä kohtaa sai puolet näkymään eikä tiennyt oliko siellä näkyvä häpyhuulta vai kikkeliä, joten minä ainakin tulkitsen sen häpyhuuleksi. Kai nyt kikkelin sentään tunnistaisi? Vaikka lääkäri sanoikin että jännitys säilyy loppuun saakka, niin menimpä sitten Lindexille ja ostin aika tyttömäisen bodyn ja siihen sopivat vihreät housut. Laitan kaikista ostoksista kuvia kunhan ehdin, eli varmaan sitten huomenna. Painoa pikkuisella oli 339g ja koon mukaan arvioitu laskettu aika olisi 23.8 joka on isäni syntymäpäivä, eli kaksi päivää aikaisemmin mitä hedelmöittymspäivän ja kuukautisten mukaan. Jännä juttu, kun aiemmissa raskauksissa se on vauvan pienen koon takia aina siirretty eteenpäin, ja se onkin pitänyt paremmin paikkansa. Esim. esikoisen la oli 27.12 ja ultran mukaan 2.1 ja syntyi 11.1. Ihmettelen suuresti että istukka on etuseinämässä, sillä potkut näkyvät ja tuntuvat myös mahan päältä.

 
Invalid video URL.

Uusi äitiyspakkaus

Uusi äitiyspakkaus on kyllä ihan kivan näköinen. 



Kivoja värejä ja sopivat sekä tytölle että pojalle.


Voi tää makuupussi on kyllä söpö.



Rakenneultra on maanantaina. Ei malttaisi odottaa. Eilen on ekat liikkeet  tuntuneet jo mahan päältä. Potkut tuntuvat vasemmalla puolella huomattavasti paremmin. Mietin jo että mikähän jättiläinen sieltä on tulossa, kun viikkoja on vasta 19+3. Mutta toisaalta, eihän tuossa mahassa kovin paksua läskikerrosta ole ja istukka tuskin on etuseinämässä. Potkut ei siis todellakaan ole enää mitään pikku hipaisuja. Ja onhan ne tuntuneet viikolta 15 saakka, eli 4 viikkoa, joten ei kai se ihme ole että nyt jo tuntuu mahan päältäkin.
 
Invalid video URL.